sunnuntai 26. tammikuuta 2014

La Pazin julkinne liikenne

Mainitsin aiemmin, että kerron La Pazin ns. julkisen liikenteen rakenteen. Ns. koska varsinaista julksta liikennettä ei ole, vaan kuljetuspalvelu on yksityistä. Hinnoittelu on kuitenkin valtion kontrolloimaa.

Etenen listassani isommasta ja hitaimmasta pienimpään.

Micro on puolipitkä bussi. Tyyli yleensa amerikkalaista koulubussia mukaileva ja merkeissä näkyy usein esim. Dodge. Tilaa on noin 30lle matkustajalle.

Koristeltu micro Prado-kadulla La Pazin keskustassa. Tuulilasissa näkyvät micron  vaihdettavat reittikyltit.

Minibus on pakettiautosta muovattu matkustajakuljetusväline. Merkeissä ja malleissa näkyy Toyota Hiace, Nissan Urvan ja nykyään useita kiinalaisia merkkejä. Penkkirivejä on kuljettajan reivin lisäksi 4. Paikkoja matkustajille on kuskin vierellä 2 ja takana 4x3 eli yhteensä 14. Tavanomaista on, että kuljettajalla on apuri keräämässä rahat matkustajilta ja huutamassa mainosta kulkureitistä. Apurilla ei ole istuinta vaan mikäli paku on täynnä hän litistää itsensä matkustamon liukuoven ja pankkien väliin. Minibussin reitti on merkitty etuikkunaan vaihdettavilla kylteillä.

El Alton minibussilaivastoa keräämässä matkustajia La Pazin keskustan suuntaan.

   Trufi on henkilöauto, jossa on joko 2 tai 3 penkkiriviä. Tavanomaisesti 2 eli kuljettajan vierellä 2 paikkaa ja takana 3. Farmarimallisissa autoissa saattaa lisäksi olla kolmas penkkirivi jolloin kyytin mahtuu kuljettajan lisäksi 8 matkustajaa. Trufin reitti näkyy etuikkunan kylteissä.



Radiotaxi on tavallinen henkilöauto taksina. Nyättàvät paljolti trufeilta. Radiotaksin voi kutsua paikalle puhelimella tai napata lennosta kadun varrellta.

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat ja La Pazissa otetaan vuonna 2014 käyttöön ensimmäiset kaupunkibussit eli Puma Katarit. Niiden tarkoituksena on korvata osa liikenteen tukkivasta trufi- ja minibussi-liikenteestä. Toinen suuri edistysaskel on rakenteilla oleva La Pazin keskustan ja El Alton ylängön yhdistävä telekabiini, jonka arvioidaan valmistuvan käyttöön heinä-elokuussa 2014. Kabiineihin mahtuu 8 matkustajaa eli jokainen kabiin korvaa käytännössä yhden trufin tai minibussin. Tavaroiden kuljettaminen telekabiinilla on ehdottomasti kiellettyä, joten jonkinasteinen kysyntä pysyy jatkossakin myös minibusseilla ja trufeilla yllä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti