Boliviaan ja semminkin La Paziin matkatessa on huomioitava pari asiaa: korkea ilmanala ja vatsan tasapaino. La Pazin lentoasema on Altiplanolla yli 4n kilometrin korkeudella. Itse kaupunki sijaitsee eri korkeuksilla alkaen lentoaseman ympäristön El Alto-slummista, valuen alas monttuun kohti keskustaa 3800 metrissä ja päätyen etelään Zona Sur-alueen noin 3600 metrin korkeuteen.
Tälläisiin korkeuksiin tottuminen vaati aikaa ja alussa kevyt kävelykin on vaivalloista. Happea ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ja elimistö toki rakentaa punasoluja minkä ehtii kompensoidaakseen ympäristöä mutta ihmeitä sekään ei pysty tekemään.
Omalla kohdallani sopeutumisen kesto vaihtelee riippuen siitä pysynkö terveenä tai lähinnä pysyykö vatsani terveenä. Enimmäisillä visiiteilläni ankara vatsatauti oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Myöhemmin opin, että tavanomaiset lääkkeet ja keinot eivät näihin pöpöihin tepsi, mutta yksinkertainen ja erittäin toimiva ennaltaehkäisy alkuvaiheessa on jogurtin syöminen aamuin ja illoin.
Nyt noin 3n viikon täällä oleskeluni jälkeen alkaa tuntumaan siltä, että voisin kevyttä liikuntaa alkaa harrastamaan. Kävely ei enää huohotuta niinkuin aiemmin.
Jahka vatsa on hieman sopeutunut voi siirtyä nauttimaan reilummin hyvästä Bolivialaisesta ruoasta, kuten esimerkiksi tyypillisestä kuvassa Pique Macho sta.
La Paz. Keskusta kuvan keskellä ja Altiplano-tasanko lentokentän ympäristöineen kuvan yläosassa. |
Ylemmät pilvenpiirtäjät La Pazin keskustaa. Alaosassa Zona Sur ja San Miguelin tornit. |
Tälläisiin korkeuksiin tottuminen vaati aikaa ja alussa kevyt kävelykin on vaivalloista. Happea ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ja elimistö toki rakentaa punasoluja minkä ehtii kompensoidaakseen ympäristöä mutta ihmeitä sekään ei pysty tekemään.
Omalla kohdallani sopeutumisen kesto vaihtelee riippuen siitä pysynkö terveenä tai lähinnä pysyykö vatsani terveenä. Enimmäisillä visiiteilläni ankara vatsatauti oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Myöhemmin opin, että tavanomaiset lääkkeet ja keinot eivät näihin pöpöihin tepsi, mutta yksinkertainen ja erittäin toimiva ennaltaehkäisy alkuvaiheessa on jogurtin syöminen aamuin ja illoin.
Nyt noin 3n viikon täällä oleskeluni jälkeen alkaa tuntumaan siltä, että voisin kevyttä liikuntaa alkaa harrastamaan. Kävely ei enää huohotuta niinkuin aiemmin.
Jahka vatsa on hieman sopeutunut voi siirtyä nauttimaan reilummin hyvästä Bolivialaisesta ruoasta, kuten esimerkiksi tyypillisestä kuvassa Pique Macho sta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti