Camino de Choro - Choron Inkatie

Kyltti epämääräisine karttoineen La Cumbressa.

Camino de Choro eli Choron Tie on yksi Bolivian inkateistä. Tämä reitti käy arktisessa vuoristossa 5000n metrin korkeudessa vuoristossa ja putoaa lopulta 1200 metrin korkeuteen tropiikkiin. Reitin vaellus kestää 2-4 päivää. 2 päivää tarkoittaa lähinnä reitin juoksua läpi erittäin kevein varustein. 3 päivää on opastettujen vaellusten tavanomainen aika ja 4n päivän optiolla ehtii kuvaamaan luontoa, katselemaan mahtavaa tähtitaivasta iltaisin, uimaan joissa ja suihkuttelemaan vesiputouksissa. Itse suunnittelin 4n päivän versiota, jotta olisi enemmän aikaa rauhassa nauttia luonnosta. Olen vuosia sitten vaeltanut reitin 3ssa päivässä ja jäi mielikuva että kaikkea ei tullut nähtyä. Lisäksi tuumasin, että 4n päivän versiossa emme ole samassa rytmissä kun opastetut vaellukset eli telttailemme eri paikoissa ja kuljemme eri vauhtia. Reitti ei toki ole erityisen kansoitettu, sillä huippusesongin aikaan heinäkuussakin tapasimme reitillä vain 1 tai 2 turistiryhmää eli ehkä maksimissaan 10 henkeä per päivä.
   
Reittiä on helppo seurata, sillä Choron laaksossa ei juuri muita teitä tai polkuja ole. Reitin lähtöpaikassa La Cumbressa on kyltti kartan kera ja laakson ensimmäisessä kylässä yksinkertainen kartta myös. Google tai bing-kartat ovat täällä hyödyttömiä , kuten pitkälti muutenkin Boliviassa.

Ja eikun reitille. Lähtöpaikka La Cumbre on 4700 metrin korkeudessa oleva sola, josta kuljetaan La Pazista Yungas-alueelle. Saavuimme sinne klo 7 aamulla ja kopautin rekisteritoimiston ovea. Vartijat olivat ilmeisesti edelleen unten mailla, joten rekisteröinti jäi tällä kertaa tekemättä.

Näkymä takaisin La Cumbrelle. Järven rannalla näkyy rekisteröintitoimisto.

1. Päivä : La Cumbre - Samana Pampa - Chucura

La Cumbrelta lähtiessä pitää ensin kiivetä noin 300 metriä vertikaalia Apacheta Chucura solalle, josta pääsee Choron laaksoon.

Tie Apacheta Chucura solalle. Ylityspaikka on kuvan oikeassa reunassa näkyvän pienen kivikasan vierestä.

Tällä korkeudella 300 metrin nousu ei ole helppo tehtävä mikäli kunto ei oe kohdallaan ja akklimaatio on tekemättä. Aloituskorkeushan on lähes Mont Blancin huipun tasoa. Näin korkelala on myös öisin kylmää -  kun saavumme aamuvarhaisella  La Cumbreen auton mittari näytti, että pakkasta on -5C. Yöllä ja päivällä on kuitenkin suuri ero, sillä aurinko lämmittää nopeasti ilman ja keskipäivällä voi olla 20 astetta lämpimämpää kuin yöllä. Aurinko nousikin juuri saavuttuamme La Cumbreen ja lämmitti jo mukavasti kiivetessämme Apacheta Chucuralle. Nousu sinne kesti reilun tunnin.

Apachet Chucura sola. 

Näkymä Choron laaksoon. Inkatie näkyy kuvassa vuoren rinteestä laakson pohjalle putoavana viivana.

Pysähdyimme juomaan ja syömään hiukan keksejä solassa ennenkuin jatkoimme matkaa alas laaksoon. Laaksoon johtava osa on koko reitin jyrkin osa ja lisäksi reppu painaa tässä vaiheessa eniten. Laskeuduimme  rauhallista vauhtia ja pidimme lyhyitä taukoja säännöllisin väliajoin lepuuttaaksemme jalkojamme.  

Melkeinperillà laakson pohjalla! Edustan inkarauniot näkyvät kartassa Lama Khuchu-nimisenä kylänä, mutta tämä on jo kauan sitten hylätty. 

Lama Khuchun kylän rauniot. Taustalla muutama laiduntava laama.

Laskeutuminen 600 meiträ vertikaalia solasta laakson pohjalle kesti melkein 1.5 tuntia. Pidimme tauon raunioilla ja vähensimme samalla vaatetusta. Termistä kerrastoa ei enää tarvittu, sillä lämpötila oli jo huomattavasti korkeampi kuin solassa. Öisin täälläkin on tosin vielä kylmä, joten ensimmäistä yöpymistä varten tarvitsimme lämmintä vaatetta.
 

Lampaita ja laamoja tuli vastaan vaeltaessamme kohti ensimmäistä reitin varren kylää.

Enmsimmäinen reitin asuttu kylä on  Samana Pampa - oikeasti kylä koostuu 2-3sta talosta :-)
Alempana näkyvàt pilvet, jotka syntyvät laaksoon alaosan ja yläosan suuren lämpötilaeron  johdosta.

Näkymä takaisin vuorille, joilta laskeuduimme laaksoon aamulla. 

Raunioilta Samana Pampaan kesti samaten puolitoista tuntia vaeltaa. SamanPampassa on toinen rekisteröintitoimistoja pieni kioski. Kioskistaa saa keskejä, juomia ja vessapaperia - jos sattui unohtumaan matkasta :-) Toimiston vieressä on myös pieni kivipöytä istuimineen. Keitimme ruokaa ja lounastimme pöydän tarjoaman harvinaisen mukavuuden avulla.

Toimistossa työskentelevä paikallinen on mukava ja auttavainen. Keskustelin hänen kanssa hetken ja kyselin mitä he ovat kuivaamasa toimiston takana. Kyseessä oli Tunta eli eräs perunalajike, joka varastoidaan kuivaamalla, kuten Boliviassa on tapana eritoten vuoriseudulla. Elämä laaksossa on hyvinkin askeettista, sillä teitä ei inkatien lisäksi ole ja lähimmät palvelut ovat La Pazissa eli vähintään päivämatkan päässä. La Paziin päästäkseen paikallisten on kuljettava ensin meidän vaeltamamme matka päinvastaiseen suuntaan ensin La Cumbelle, josta pääsee bussilla kaupunkiin. Jä Saman Pampa on laakson kylistä lähimpänä La Pazia...      

Ennen Samana Pampaa tie on epätasainen kivinen ja toisinaan mutainen polku. Mutta Saman Pampasta alkaa varsinainen inkatie, joka on säilynyt hämmentävän upeassa kunnossa lähes puoli vuosituhatta. Ladotut kivet muodostavat täysin tasaisen tien.

Jatkamme matkaa kohti seuraava kylää nimeltään Chucura, joka samaten on noin puolentoista tunninn vaelluksen takana.

Hienosti säilynyttä inkatietä on kepeä vaeltaa.   

Chucuran keskusta ja koulu. 

 
Chucura on noin 10n talon kylä ja koulu eli laakossa todennäköisesti suurin taajama. Kylässä onmyés toinen "rekisteröintitoimisto". Toimistossa työskentelevä mies haluaa maksun rekisteröinnistä, josta kieltäydyn. Tapaus on tyypillinen esimerkki Bolivian laajalle levinneestä korruptiosta, joka näyttää saaneen nykyisen sosialistihallinnon aikana aivan suhteettomat mittasuhteet.

Inkatie jatkuu Chucurasta Challapampan kylään.

Tie jatkuu Chucurasta Challapampan kylään. 3n päivän opastetut vaellukset yleensä yöpyvät Challapampassa. Koska meillä oli aikaa reilummin aloimme etsimään sopivaa telttapaikkaa tien varrelta joen rannasta ennen Challapampaa. Emme joutuneet pettymään, sillä noin tunnin kuljettuamme tie laskeutui joen vierelle ja tien ja joen välissä oli tukuttain ruohoisia paikkoja, joihin teltan saisi helposti pystyyn.

Ensimmäinen telttapaikamme. Poreallas ja nuotiopaikka  kuuluivat varustukseen:-)  

Joen vesi on kylmää ja kirkasta, mutta laiduntavien eläinten ja ihmisasumusten vuoksi vedessä on bakteerikantaa. Vettä voi vapaasti juoda keitettynä tai muuten puhdistettuna. Myöhemmin reitin varrella on paljon vuoripuroja, joissa vesi on vieläkin puhtaampaa, mutta samoin eläinten vuoksi se on puhdistettava juomakelpoiseksi. Vatsatauteja on liiankin helppo hankkia Boliviassa. Varsinkaan vaelluksella tälläisessa eristetyssä laaksossa ei ole miellyttävää niihin sairastua. Teitä tai pelastupalveluja ei ole ja jos joutuu täällä vaikeuksiin yleisesti ystävälliset paikalliset asukkaat kyllä pitävät huolen, että maksat viimeisetkin roposi heidän avustaan.      

Löysimme joen varrelta ajopuuta ja pienempiä puun oksia, joilla saimme leiritulen aikaan. Illallinen siis leiritulen äärellä. Keitimme pastaa ja söimme leipää salamin  ja juuston kera. Hämärä alkoi puoli seitsemän aikaan ja 7ltä oli pilkkopimeää. Katselimme tähtien heräämistä taivaalla hetken ennen nukkumaan menoa. Yö oli kylmä ja heräsin pariin otteeseen aamuvarhaisella kylm än tunteeseen. Olin kuitenkin vain lipsunut osin pois retkipatjan päältä. Terminen alusasu oli todellakin  tarpeeseen täällä, sillä ilman niiitä olisimme todennäköisesti joutuneet heräämään yöllä ja lähtemään liikkeelle pysyäksemme lämpiminä.  


2. Päivä : Chucura - Choro

Heräsimme auringon valoon noin aamukahdeksalta. Laakson seinämät ovat jyrkkiä, joten aurinko nousee myöhään laakson pohjalla. Keitimme jokivettä aamuteetä varten. Kylkikäisenä leipää salamin ja juuston kera.
 

Leirimme aamulla.. 

Pakkasimme teltan ja muuta tavarat ja palasimme inkatielle. Jatkoimme matkaa kohti Challapampaa. Matkalla ohitimme hienoja vesiputouksia.

Inkatie oli tässä vaiheessa edlleen hieno ja pehmustettu ruoholla.

Näköalapaikka Challapampan suuntaan.

Jo ennen CHallampampaan saapumista tie siirtyy ensin pensaikkoon ja sitten metsään. Muutos on hämmentävän nopea. Edellisenä päivänä olimme kivisessä vuoristossa, josta siirryimme ruoholaitumille ja tänään kuljemme subtrooppisessa  metsässä.
 

Tienvarsi muuttuu vehreämmäski. Ylitämme sillan, joka koostuu puusta, kivestä ja mullasta. Näyttää siltä, että mullassa kasvava ruoho pitää siltaa enimmäkseen kasassa.

Tämä on puissa kasvava loiskasvi. Sateella vesi kerääntyy kasvin sisälle lammikoksi ja toisinaan sammakoita muuttaa sinne asukeiksi. 

Vuoripuro reitin  varrella. 

Päivässä kuivalta, kiviseltä vuorelta vehreään metsään.  

Challapampa.

Challapampan silta. Leiripaikka on ruohikko sillan toisella puolella. Leiripaikan vierellä on myös pieni kioski. Täällä nuotiopuut on ostettava kylän asukkailta, sillä lähiympäristö on putsattu soveltuvasta puusta.

Pysähdymme vain lyhyen tauon ajaksi Challapampaan. Leiripaikan vierellä on pari pöytää katoksineen. Ainoa näkemämme ihminen on joen toislela puolella istuskeleva vanhempi nainen

Jatkoimme vaellusta kohti Choron kylää. Polku muuttu vetisemmäksi ja aiempi hieno kivetys on epämääräinen ja epätasainen kokelma liukkaita kiviä. Aluella sataa paljon, joten puoli vuosituhatta on tehnyt tehtävänsä mutaisessa maastossa.

Reitin varrella kasvaa kuitenkin nyt toisinaan bambua, josta saa helposti hyviä ja kestäviä kävelykeppejä. Samoin reitin vartta koristavat banaanipuut, joista saa oikeaan vuodenaikaan paikalle sattuessaan poimia tuoreita banaaneja suoraan puusta.


  

Banaanipuu kukkii. 2-3 kk myöhemmin banaanit olisivat poimittavissa.

Alas laaksoon.

Challapampan ja Choron välillä polku kulkee lähes koko ajan metsässä eikä sopivia telttapaikkoja juuri ole. Noin puolimatkassa näimme yhden soveltuvan, mutta jatkoimme matkaa koska oli liian aikaista leiriytyä. Päätimme etsiä sopivaa paikkaa Choron kylän läheltä.

Choron kylä. 

Opastetut vaellusmatkat eivät yleensä yövy Chorossa, joten telttapaiat ovat yleensä vapaita. Hyviä paikkoja on muutamia -  yksi juuri ennen kylää ja 2 Choron sillan liepeillä joen rannassa.

Choron  sillan lähistön leiripaikkoja. Taas saimme  telttapaikan lisäksi porealtaan ja nuotiolle sopivan paikan.

Jokiuinti, illallinen ja iltanuotio tulikärpästen valaistessa lähistön puita.

3. Päivä: Choro - San Francisco - Bella Vista

Aamu leirillä.  

Heräsimme taas aamukahdeksalta. Pilvet pysyttelivät paksuina peittäen auringon. Söimme taas aamupalan teen, leivän, slamin ja juuston kera. Kasasimme teltan ja pakkasimme muut tavarat ja lähdimme matkaan. Reitti jatkuu Choron sillan yli ja kiipeää sen jälkeen vuroen rinnettä metsän keskellä. Päätöksemme yöpyä Chorossa oli hyvä, sillä seuraava soveltuva leiripaikka oli vasta paljon ylempänä vuorella.  

Tie Choron sillan jälkeen. Tarkkaan kivetystä Inkatiestä ei ole tietoakaan. 

Kiivetessämme polkua huomasimme että kivettyä tietä ei ollut enää ollenkaan. Polku ei tosin ollut yhtä mutainen kuin Challapampan jälkeen, joten sadeveden ei pitäisi vaikuttaa asiaan yhtä paljon. Pian kuitenkin huomasimme, että kulkemamme polku ei ole oikea Inkojen rakentama tie. Olemme virallisella reitillä, mutta aito kivetty inkatie näkyy umpeenkasvaneena metsässä.

Yksi näkemämme paikka, jossa inkatie ja virallinen polku eriytyvät. Polun varren kivimuuri on polunkannaltza turha, mutta inkatie nouseekin sen päälle  ja jatkuu umpeenkasvaneeseen metsään. Tonkimalla hieman maata metsässä voimme vahvistaa löydön, sillä ohuen maakerroksen alla on kivetystä. Miksi polku on aikojen kuluessa  muutettu  kulkemaan eri reittä on mysteeri. 

Huipulla. Seuraava soveltuva leiripaikka Choron jälkeen onkin tässä. Tosin poreallasta tai jokea yleensäkään ei nyt ole tarjolla.

Polku kipeää noin tunnin ajan ylös ja seuraa sen jälkeen vuoren rinnettä kohti Buena Vistaa (suom. Hyvä Näkymä)). Buena Vista on oikeasti vain talo, jonka edustalla on telttapaikkoja. Mutta näkymä sieltä todellakin on "buena".

Buean Vista näkyvissä. Tosin sinne vaeltamisene kuluu vielä lähes 2 tuntia.  

Kolibreja alkoi näkymään reitin varrella jo ennen Choroa ja sittemmin niitä näkyy usein. 

Buena Vista camping

Valitettavasti Buena Vistan asukit viskaavat roskansa surutta viereiseen rotkoon. 

Pysähdymme Buena Vistassa lounastamaan. Paikalla on vain noin 12- ja 2-vuotiaan pojat. Nähtyämme juurio ennen saapumistamme roskat reitin varren rotkosssa päätämme ottaa kaikki roskamme mukaamme.

Jatkamme kohti San Francisco - mahdollinen seuraava yöpymispaikkamme.

Polku jatkuu vuoren sivulla.

Sillasta puuttuu lankkuja ja loputkin näyttävät lahoilta, joten kävelemme tarkasti lankkujen alla kulkevien vaijerien päällä.

Eräs lukuisista vesiputouksista 

20 minuttia San Franciscoon.

Polku on avonaisempi, joten näkyvyys ympärille on parempi. Näemme jo sekä San Franciscon, että Bella Vistan "kylät".

San Francisco on talo, joka näkyy seuraavan vuoren rinteellä ja Bella Vista on sitä seuraavan vuoren kupeessa. Taas näyttää siltä, että kylät ovat jo lähellä, mutta polku kuitenkin käy aina vuorten välisen solan perukoilla. 

Saavumme aikaisin San Franciscoon. Jotkin opastetu vaellusretket yöpyvät täällä. Harkitsemme myös yöpymistä ja jättää Questa del Diablon (Paholaisen kokeen) kiipeämisen aamuksi. Päätämme kuitrenkin jatkaa samantien kohti Bella Vistaa.

Lisää vesiputouksia. Tässä vuorten välisessä solassa on 2.

San Franciscon ja Bella Vistan välisen reitin silta. 

San Fransiscon ja Bella VBistanb välisen reitin korkeat vesiputoukset tekevät ympäristöstä todella kostean. Kun kiipeämme Questa del Diabloa alkaa lisäksi vesisade. Quest del Diablo on oikeastaan pitkä liuta kivirappusia. Näkymä vesiputouksille on mahtava sieltä , joskin rpapuste ovat kosteudesta johtuen todella liukkaat. Saavumme kuitenkin hämärän juuri laskeutuessa Bella Vistan ensimmäiselle talolle. Pyydän lupaa leiriytymiseen talon puutarhassa. Omistaja haluaa maksuksi 10 bolivianosta, johon suostumme. Pystytämme teltan nopeasti, jotta saamme reput sisälle sateelta suojaan. Keitämme illalliseksi tonnikalaa, keittoa ja pastaa. Illallisen jälkeen menemme väsyneinä samantien nukkumaan.  

4. Päivä: Bella Vista - Sandillani - Chairo
Viimeisen päivän aamu. Tihkusade loppuu ja pakkaamme heti teltan. Päätämme kävellä aamulla ensin hiukan ja keitellä aamiaista myöhemmin. Bella Vistan toinen talo tulee vastaan muutamaa minuuttia myöhemmin. Talo on hylätty, joten istahdamme sen eteen keittämään teetä ja syömään aamiaista. Hämmästyttävää kyllä leipä on edelleen syömäkelpoista ja juustoa ja salamiakin on vielä jäljellä, joten saamme vieläkin hyvän aamupalan aikaan.

Bella Vistan autiotalo. Hyvä leiripaikka myös.

Pakkaamme ruoat ja keittimenja jatkamme matkaa kohjti Sandillania. Polku kiipeää taas jonkin verran ja saavumme reitin toiseen risteykseen. 

Vasemmalle...

... ja pöpelikköön...

Tämäkin on autiotalo ja pidämme täällä lyhyen  juomatauon. Jatkamme puskissa kulkevaa polkua kohti Sandillania, jonne saavumme jo parissa kymmenessä minuutissa.

Näkymä juuri ennen Sandillaniin saapumista.

Sandillani. Täällä on myös leiripaikka.

Sandillanissa asui Bolivian ehkä tunntetuin japanilainen - Tamiji Hanamura - tai Erakko. Hän tuli Sandillaniin  toisen maailmansodan jälkimainingeissa 1958 ja jäi loppuelämäkseeni asumaan tähän syrjäiseen paikkaan.  Omien vapaasti käännettyjen sanojensa mukaisesti: "2100 metriä korkealla, aina +15 astetta, ei malariaa. Koko ikäni olen asunut maalla ja vuorilla. Tänne jään, tämä on kohtaloni. " Hän rakensi tänne japanilaistyylisen puutarhan, talonsa ja leiripaikan. Hanamura kuoli vuonna 2013 ja haudattiin tänne toiveensa mukaisesti talonsa vieressä kasvavan puun alle.

Pysähdymme lounastamaan Sandillaniin ja tutustumme Hanamuran japanilaiseen puutarhaan. Käymme myös Hanamuran haudalla. 

Jatkamme matkaa kohti Chairon kylää, joka on inkatien päätepiste. Kuljemme polkua alas miettien japanilaisen erakon elämää täällä syrjäisessä Yungasin kolkassa niin kaukana kotimaastaan ja juuristaan.
  

Näkymää Chairoon laskeutuessamme. 

Kaukan taustalla näkyy Coroico- Yungasin päkaupunki.
i

Kaunis perhonen  suostui poikkeuksellisesti kuvattavaksi. 

Chairo.

Saavumme Chairoon parissa tunnissa ja ostamme kyläkaupasta juomat ja jäätelöt. Paikalliset kertovat, että busseja ei täältä kulje Coroicoon ja uskomme tämän valheen. Mukamas ainoa vaihtoehto on vuokrata kokonainen bussi kahdelle. Itse asiassi, jos olisimme vain kävelleet 5 minuuttia seuraavaan kylään olisimme päässeet tavanomaisella bussilla Coroicoon. Tätä emme toki saapuessamme tienneet, joten suostumme lopulta kusetukseen ja matkaamme Coroicoon, jossa vietämme pari rentouttavaa päivää hotellissa uima-altaasta nauttien.